Pikavippi 24/7 – Lainaa 24h

Aikaisemmin ihmiset olivat täysin tottuneita siihen, että lainaa ei saanut kuin siihen aikaan kun pankit olivat auki. Usein nämä ajat olivat aika vaikeat, eikä tilannetta helpottanut myöskään se että lainaa sai usein odottaa monta päivää. Jos tämän jälkeen tuli vielä hylkäävä päätös, piti koko urakka aloittaa alusta ja taas odotella aikansa.

Kun pikavipit tulivat tarjolle Suomeen noin 2006, niin ne toimivat ihan eri tavalla kuin vanhat lainat. Nyt oli mahdollista hakea lainaa tekstiviestillä, ja lisäksi koska tahansa. Tällöin olikin ihan tavallista että oli mahdollista saada pikavippi 24/7. Rahat myöskin tulivat vaikka keskellä yötä.

Sinällään tästä on tultu hieman takapakkia. Nykyisin vippejä ei ole niin helppo hakea, eikä rahoja oikein voi saada yöllä. Tavallaan näissä muutoksissa on tullut myöskin omat suojauksensa, ja osaltaan on ehkä ihan fiksua rajoittaa helpon lainan saamista yöllä. Kuitenkin joissakin tilanteissa tämä on myös joillekkin ihan ongelma.

Pikavippi 24/7

Nykyään ei siis voi saada pikavippiä tekstiviestillä, ja luottojen kanssa se onnistuu vasta sitten kun se oma luottotili on jo avattu. Tähän vaaditaan tänäpäivänä aina pankkitunnukset ja niiden kautta tunnistautuminen, joka on turvallisempaa mutta vaatii hieman enemmän vaivaa kuin sen tekstarin lähettäminen. Tämä on tavallaan siis hyvä asia, mutta tekee lainaamisesta hitusen vaikeampaa.

Rahoja ei myöskään saa sitten antaa enään yöllä. Tarkemmin sanoen kello 23 – 07 välinen aika on tässä suhteessa nykyisin pannassa. Se nimittäin kiellettiin jo vuonna 2013, kun tapahtui suurempaa muutosta pikalainojen kohdalle.

Joissakin mielessä tilanne onkin siis tiukempi, ja tämän takia pikavipppi 24h vuorokaudessa ei ole enään samalla tavalla mahdollista saada kuin joskus. Kuitenkin vastineeksi näille muutoksille on tullut turvallisuus, rahojen saaminen joskus jopa nopeammin, sekä selvästi edulllisemmat hinnat. Muutokset ovat tuoneet siis jollakin tavalla heikentyneitä asioita, mutta samalla monia ehkä jopa parempia etuja.

Jos tavoitteena olisi kuitenkin saada lainaa yöllä, voi tämä muutos helposti tuntua pahalta. Tällöin valitettavasti keinot ovat todella vähissä, ja jollei asiaan ole etukäteen varautunut, ei oikein ole mahdollisuuksia joiden kautta saisi virallisia teitä otettua lainaa tai luottoa 24/7.